Koomiset seksiseikkailut osa 1: perusmeininkiä
- Pikkuhousukirppis
- 4 päivää sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Pikkuhousukirppiksen mimmit on varsin vauhdikkaita ja kaikki tietää, että rapatessa roiskuu! Välillä on lakanoiden välissäkin sattunut ja tapahtunut. Haluatko kuulla seireenien erikoisimmat ja huvittavimmat kommellukset? Taitaa kiinnostaa 😜 Tässä osassa kevyempi materiaali, perussettiä, joka voisi tapahtua kenelle vaan. Jos kauhistuttaa, jätä osa 2 lukematta 😮💨
KIIMAN VIEMÄÄ
Joskus tulee kiire! Siis niin kiire, ettei vaatteita ehdi riisua. Ja siinä kiimassa on joskus saattanut kesämekko revetä. Seuraavana aamuna sai itkunauraa, kun samaisessa mekossa piti matkustaa kotiin.

SALASUIKKARI
Yhden herran kanssa oli pakko mennä puistossa puun taakse ottamaan suihin, koska ei vaan millään malttanut olla tsekkaamatta sen jäätävän isoa kullia. Se puu ei paljon sitä touhua peittänyt 🫣

MIESTÄ HEIKOTTAA
Sattuipa kerran alkamaan puolukkapäivät kesken sänkyleikkien. Valitettavasti toinen osapuoli oli sen verran herkkä asian suhteen, että hommahan loppui seinään ja kalpea mies ohjattiin lepäilemään. Hoitaja taustaisena olin jo valmis aloittamaan elvytyksen ilman rihman kiertämää. Loppu hyvin, kaikki hyvin: Mies säilyi hengissä!
TURISTINÄHTÄVYYS
Oli lämmin kesäpäivä ja tulipa mieleen mennä veneellä harrastamaan seksiä rauhallisen saaren rantakallioille. Kesken kuumimman aktin saatiin vilkutella ohi kävelevälle turistiryhmälle. Saari ei ollutkaan ihan niin rauhallinen, kuin luultiin. This is Finland! Oli heille varmasti reissun kohokohta 🤭

TYTTÖILYÄ TYÖKAVEREIDEN KANSSA
Bi-tyttönä ensi kokemus naisen kanssa tapahtui kolmekimpassa omien työkavereiden kanssa. Aamulla sitten kokouksessa kaikki punasteli yön seikkailuja.

SQUIRTTIHIRMU
Silloin tällöin meno yltyy märäksi. Siis tosi märäksi!! Megasquirttaajana sitä on tullut mm. AirBnB kämppien lakanat ja peitot kasteltua niin, että on joutunut miettimään että mihin ne laittaa kuivumaan.

SITRUUNAPILLU
Pimeässä ei tule aina katsottua mistä purkista puristaa häpyhuulten väliin. Kannattaisi katsoa! Sitruuna käsivoide tuo vähän erilaisen viban sooloseksiin, kuin liukkari…
LAINALAKANOISSA
Parikymppisenä päädyttiin erään kundin kämppiksen sänkyyn panemaan. Tällä herralla oli aika iso elin ja takaapäin lykkiessä se osui melkoisen syvälle. Sitä sitten vähän tuskaisena tuli puristettua lakanaa ja revittyä se rikki. Sanomista tuli kämppikseltä.

TUHMAILUA TOIMISTOLLA
Toimistolla seksi on tullut myös tutuksi. Milloin on siivouskomerot tullut tsekattua ja milloin vessat. Vapaille kokoushuoneillekin on joskus ollut käyttöä. Panetus on yllättynyt myös yksin, joten silloinhan tietysti pitää mennä vessaan hoitamaan itsensä loppuu. On sitä muutamat asiakkaan pikkaritkin orkutettu toimiston vessassa. Kerran hieman vanhempi työkaveri oli vaan niin kuuma, että piti käydä itse helpottamassa itseään.

TANKOA TANGON PERÄÄN
Salikissana on toki harrastettu seksiä myös salilla. Kerran mies roikkui leuanvetotangossa samalla, kun otin suihin.
